Messiaaninen viitta on puettu ja valtikka nostettu. Tällainen
kuvainnollinen asetelma minulle tuli muutama viikko sitten, kun eräälle
ystävälleni
ilmoitettiin eräässä Helsinkiläisessä seurakunnassa, että ennen
eheytymistään homoseksuaalisuudesta hänen "ei ehkä ole syytä käydä"
heidän järjestämissään tilaisuuksissa.

Ymmärrän toki että uskovan ylin elämän polku on Raamattu, mutta
ongelmalliseksi sen näemmä kuitenkin tekee se, ettei se sittenkään ole.
Olen usein törmännyt siihen, miten Raamattua käytetään hyvänä käden
jatkeena -mitä suurempi Raamattu sitä syvemmälle sillä saa lähimmäisensä
lyötyä.

Homoudesta kyllä jaksetaan saarnata, mutta sellaiset synnit kuin ahneus,
itsekkyys ja välinpitämättömyys, joihin joikainen syyllistyy päivittäin,
unohdetaan tyystin. Homojen syyttäminen osoittaa minusta ennen kaikkea
kyvyttömyyttä kohdata omat synnit. Kysymys on klassisesta ei ne meidän
vaan naapurin lapset -asetelmasta.

Surullista on myös huomata joidenkin uskovien häikäilemätön
vallankäyttö. Yksi jos toinenkin lupaa, että Jumala pystyy ihmeisiin.
Tämän jälkeen kaivetaan jostain muistin kätköistä esimerkki, jonka
todellisuutta on vaikea tutkia. Kaiken lisäksi myös mielellään
unohdetaan, että näitä eheytyneitä on prosentuaalisesti pienen pieni
murto-osa ja näistäkin ilmeisesti suurin osa joko kieltää
homoseksuaalisuutensa tai on bi-seksuaaleja.

Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen kokemus siitä, millaista on olla
syrjitty tai miltä tuntuu, kun johonkin joukkoon hyväksyminen on
ehdollista -KUN SE PITÄÄ ANSAITA. Tämän uskovat ovat kuitenkin valmiita
rakkauden hengessä tekemään. Jos homo sitten osoittaa halua eheytyä,
uskovat ylistävät Jumalaa ja huokuvat itsetyytyväisyyttä, mutta jos homo
näyttää pysyvän homona, koko epäonnistumisen taakka sysätään synnin ja
turmelluksen nimessä homon harteille ja lisäksi viitataan kintaalla ovea
kohti.

Lopuksi mieleeni tulee Raamatun kertomus laupiaasta samarialaisesta
-siis opetus lähimmäisen rakkaudesta. Siitä miten toisia tulisi kohdella
riippumatta siitä että olemme erilaisia tai vaikka kuuluisimme eri
uskontokuntaan!

______________________________________________________

Suomalaisissa keskusteluohjelmissa toimittaja on ymmärrettävästi keskeinen tekijä.Toimittaja jakaa puheenvuoroja, kuljettaa teemaa ja osoittaa vastaajan kysymyksillään. Toimittajan käyttäytymistä ohjailevat, tai ainakin pitäisi ohjata, erilaiset normit, rooliodotukset sekä käsitykset hyvästä ja kiinnostavasta keskustelusta. Normit koskevat, tai ovat ainakin koskeneet näkyvimmin toimittajien kielimuotoja. Vielä jokin aika sitten toimittajilta muistaakseni edellytettiin kirjakielen mukaista puhetapaa ja asian vaatimaa vakavuutta.

Koska nykyään median tärkeimpänä tehtävänä lienee yritysmaailman esimerkkiä seuraten tehdä ainoastaan voittoa, on ehkä ymmärrettävää, että edellämainittuja arvoja voi muokata tarpeen mukaan sopiviksi. Näin toimimalla myös politiikan ydin, vaalit, on onnistuttu taidokkaasti naamioimaan viihteeksi.

Huomioni kiinnittyi erityisesti vaalikeskusteluja seuratessa toimittajien epäkunnioittavaan asenteeseen vieraitaan kohtaan. Ylen ja MTV:n vaalipaneleissa istui liuta kokeneita politiikan ammattilaisia, Suomen valtion ylinjohto, sekä muita kansainvälisestikin merkittäviä vaikuttajia. Olivatko toimittajat tehneet sinunkaupat vieraittensa kanssa? Eikö haastateltavat osanneet ilmaista itseään tarpeeksi selvästi? Toimittajilla ei tämän kaltaisissa tilaisuuksissa pitäisi olla olemassa "Tarjaa" tai "Saulia", vaan "Arvoisa Tasavallan Presidentti", kuten ulkoasiainministeriön protokollaosaston mukaan presidenttiä tulisi puhutella. Tai vähintään: "Rouva Tasavallan Presidentti". En myöskään ymmärrä miten toimittajalla on kanttia kysyä istuvalta presidentiltä "oletko samaa mieltä kuin Sauli".

Vaalipaneeleiden ja vaalitenttien on tottakai tarkoitus olla provosoivia (=mielipiteiden vaihtoa aikaansaavia), mutta toimittajien tärkeimmäksi asiaksi näytti kuitenkin nousevan halu tuoda esiin omat käsitykset ehdokkaiden sanoman sisällöstä tai vääristellä olennaisesti niitä. Moni keskustelu päättyi toimittajan nopeaan yhteenvetoon ehdokkaan sanomasta, jonka jälkeen asiaa pidettiin loppuun käsiteltynä.

Näiden lisäksi eräs väreitä nostattanut seikka oli Ylen tulosilta. Mielestäni oli hyvin tahditonta, että tulosstudion toimittajat roikkuivat ryhdittömästi kyynärvarsiensa varassa, hartiat kasassa ja selkä kyyryssä pöydillä, takertelivat sanoissaan sekä olivat pukeutuneet siniharmaisiin kauluspaitoihin ja oranssinsävyisiin kravatteihin. Mihin olivat unohtuneet tilaisuuden arvolle sopivat käyttäytymis ja pukeutumiskoodit?

Suomen Tasavallan Presidentin vaalit eivät ole viihdettä.Vaalipaneeleiden ja vaalitenttien pitäisi kuvata kenenkään vääristelemättä mahdollisimman tarkasti kutakin ehdokasta ja heidän mielipiteitään. Unohtamatta kunnioittavaa asennetta heitä kohtaan, jotka ovat jo huomattavasti ajaneet suomalaista hyvinvointia eteenpäin. Mukaan ei siis mahdu hyökkäävää toimittajaa, joka yrittää kaikilla tavoilla aikaansaada kiistelyä oikeasta ja väärästä tai toimittajaa joka ulkoisella olemuksellaan väheksyy tilaisuuden arvoa.

Jokainen meistä päättäköön itse mikä on oikein, mikä väärin, mikä on hyvästä ja mikä on pahasta! Jätettäköön poliittinen irvailu Iltalypsylle ja Itsevaltiaille!